Nyt se sitten iski: talvi. Tai siltä ainakin tuntuu. Kylmä on ja pimeää. Viime talvi oli karmea, kylmä ja lunta oli täällä Helsingissäkin melkein puoleen sääreen. Eikä siitä meinannut tulla loppua. Kesä alkoi oikeastaan vasta juhannuksesta. Ja sittenhän sitä piisasi aina elokuun lopulle asti. Eikä tämä syksykään mikään ihan hirveä ole ollut, oikeastaan on ollut ihan oikea syksy, sellainen kuin sen olettaisikin olevan, aurinko paistaa, joskus pikkaisen sataa tirauttaa, tuultakin piisaa aina silloin tällöin.
Mutta tuleehan se talvi sitten joskus kuitenkin, ensi yöksi on luvattu lumisadetta tänne eteläänkin, pitäisikö valvoa, en nimittäin usko että vielä lokakuun 14. päivä tulisi talvi, vaikka edes enteitä siitä, ei, en usko. Eikä säätiedotuskaan nyt ihan talvea luvannut. Matalapaine pyörii vain eteläisen Suomen päällä kuin hyrrä vastapäivään samaan aikaan siirtyen kaakkoon. Oli niin tai näin, säähän ei voi vaikuttaa tuon taivaallista.
- - -
En laittanut tänään nokkaani ulos lainkaan. Tupakkaakaan ei ole tarvinnut hakea lähikioskilta, ei maistu. Menen parvekkeelle, sytytän tupakan ja poltan siitä noin kolmanneksen ja stumppaan sen. Olen miettinyt lopettamista jo pitkään. Keväällä olin jo kuukauden päivät polttamatta. Ei mikään ongelma: ei vieroitusoireita, ei edes tehnyt mieli tupakkaa. Kuukausi siinä meni, olihan se mielessä aina silloin tällöin mutta mitään fyysistä himoa tai halua en siihen tuntenut. Olin tehnyt virheen. Olin jättänyt kaappiin seitsemän tupakkaa. Sitten vain eräänä päivänä tupakka suuhun ja parvekkeelle. Järjetön temppu, siitä se lähti uudestaan. Minulla on keuhkoahtauma ja astma. Minun ei pitäisi polttaa, minun pitäisi lopettaa tupakointi. En lupaa mitään, en itselleni enkä kenellekään muullekaan. Oikeastaan, tulisipa talvi ja pakkanen ja lunta parvekkeelle metri niin loppuisi röökin poltto. Vai loppuisiko?
